Opiskelupaikkaan tähtääminen, mitä haluan koulultani ja mitä jos en pääse unelmakouluuni?

Tämä aihe ei ole itselleni helppo. Ajattelin jo konservatoriolle hakiessani, että Helsinki on ainoa varteenotettava kaupunki opinahjoja ajatellessa ja kaikki muut koulut olisivat jotenkin huonompia.

Tiesin jo lukion jälkeen, että haluan opiskella musiikkia korkeakoulutasolla. En vain tiennyt, mitä kaikkea se vaatisi, että saavuttaisin sen haaveen. Lukion jälkeen hain Metropolialle, enkä (yllätys yllätys) päässyt edes ennakkotehtävistä läpi pääsykoevaiheeseen. Keväällä 2016 oli sama tilanne ja mietin, mitä teen väärin? Millaisia muut hakijat ovat?

Jos tietäisin yhtä hyvin kuin nyt, ymmärtäisin täysin, miksi en ole päässyt edes pääsykoevaiheeseen. Näihin pääsykokeisiin harjoitellaan kuukausia ja jopa vuosia. Tavallaan vuodet konservatoriolla valmistavat korkeakoulujen pääsykokeita varten. Silloinen poikaystäväni kysyi, miksi en ole ajatellut hakea konservatoriolle. En edes tiennyt silloin mikä on konservatorio ja mitä se tarkoitti. Aloin etsiä netistä tietoa ja löysin Helsingin pop/jazz-konservatorion.

Päätin, että tuonne kouluun aion hakea. 

Keväällä 2017 hain ensimmäisen kerran pop/jazz-konservatoriolle Helsinkiin. Samalla hain Lahden konservatoriolle rytmimusiikin harrastepuolelle, sillä silloin Lahdessa ei ollut vielä muusikon perustutkintoa pop/jazz-puolella. Sinä vuonna en päässyt edes pääsykokeisiin Helsinkiin, mutta nappasin paikan Lahden konservatoriolta. Rahoitin tunneilla käymisen töissä käymällä ja sovin silloisen esihenkilöni kanssa siitä, että joudun tiettyinä päivinä viikossa käymään konservatoriolla laulu-, teoria- ja bänditunneilla. Nämä asiat ovat useasti sovittavissa työnantajan kanssa ja siksi kannustankin puhumaan avoimesti omista unelmista ja haaveista työpaikalla, sillä harvoin esihenkilöt rajoittavat työntekijänsä harrastuksia tai unelmien tavoittelua, päinvastoin, yleensä työntekijät ovat huomattavasti onnellisempia, jos heillä on iloa tuottavia harrastuksia työn ulkopuolella.

Olin vuodesta 2016 käynyt kahdella eri yksityisellä laulunopettajalla, joista toisella oli pedagogin paperit ja toisella ei. Maksu tapahtui aina käteisellä enkä osannut kyseenalaistaa asiaa sen enempää. Nyt alaan tutustuneena ja vanhempana ja viisaampana olisin ehkä voinut perehtyä asiaan paremmin, mutta molemmat opettajat olivat hyviä laulajia ja sain heiltä hyviä vinkkejä. Pääsykokeisiin valmistautuessa suosittelen kuitenkin tekemään laajempaa taustatyötä laulunopettajaa valitessa.

Lahden konservatoriolla tilanne oli aivan eri. Minulla oli upea laulunopettaja, joka sai kaivettua minusta esiin sellaisia puolia, joita en tiennyt itsessäni olevan. Hän haastoi minua laulajana ja laittoi minut opettelemaan itselleni täysin tuntemattomia kappaleita, joka silloin tuntui hassulta ajatukselta – minähän maksan näistä tunneista, miksi en saa päättää mitä laulan? Silloin ymmärsin, että kehitys tapahtuu mukavuusalueen ulkopuolella.

Keväällä 2018 otin myös Sibelius Akatemian avoimelta yliopistolta ensimmäisen jazz-laulukurssini, mutta tästä aiheesta kirjoitan aivan oman postauksen, sillä kyseinen kurssi sytytti kipinän jazziin minussa, mikä ei ole sammunut vielä tänäkään päivänä.

Yhteishaussa laitoin hakukohteeksi jälleen Helsingin, mutta tällä kertaa lisäsin hakuun myös Kymen konservatorion, joka sijaitsi Kotkassa. Tiesin kyseisestä koulusta lähinnä siksi, että entinen luokkatoverini oli hakenut ja päässyt sinne. Olin lukenut koulusta myös jonkun blogipostauksen ja sen perusteella koulu ei vaikuttanut yhtään huonolta, vaikka ei se silti silmissäni ollut sama kuin Helsinki. Pääsin pääsykokeisiin molempiin kouluihin tällä kertaa. Itkin onnesta, kun sain kuulla päässeeni Helsingin pop/jazz-konservatorion pääsykokeisiin. En voinut uskoa sitä todeksi.

Pääsykokeiden koittaessa pääni ei enää pysynyt mukana. Kun minulta kysyttiin, miksi minut pitäisi ottaa opiskelijaksi Helsinkiin, aloin itkemään eikä itkustani tullut loppua. Tiesin, että korttitalo oli kaatunut. Tunsin häpeää ja mietin, miksi en osaa olla itkemättä stressaavissa tilanteissa.

Kotkan pääsykokeet taas menivät mielestäni todella hyvin. En jännittänyt, koska alitajuntaisesti ajattelin, että en halua tänne kouluun. Että aion mennä Helsinkiin. Olin oma iloinen itseni ja nauroin ja vitsailin. Pääsin myös laulamaan pääsykokeissa lempibändini musiikkia – mikäs sen parempaa?!

Kun lopulta kesällä tulokset tulivat, sain kuulla päässeeni Kotkaan. Itkin onnesta jälleen. Miksi?  Tiesin mokanneeni Helsingissä ja ajattelin ehkä, että asenteeni Kotkaa kohtaan kostautuu, enkä pääse opiskelemaan unelma-ammattiani. Onneksi pelkoni osoittautuivat turhiksi ja pääsin kuin pääsinkin aloittamaan muusikon perustutkinnon Kotkassa. Nyt tiedän, että Kotka oli aivan oikea opinahjo minulle. Tästä(kin) aion kirjoittaa oman postauksen, mutta tahdon painottaa sitä, että se mikä tuntuu oikealta valinnalta, ei välttämättä aina ole sitä. Olin niin fokusoitunut Helsinkiin, että en nähnyt muita upeita kouluja ympärillä. Nyt, kun olen valmistunut Kotkasta, saan aina kuulla siitä, miten hyvä meidän konservatorio on. Kuten otsikossa jo mainitsin, on hyvä miettiä, mitä haluaa opiskelupaikaltaan. Jos ajattelet pelkkää statusta, niin silloin pelkästään hakuprosessissa on jo jotain vikaa. Totta kai on ok haluta kouluun, jolla on hyvä maine, mutta on myös hyvä pitää silmät auki siksi, että muilla kouluilla voi olla tarjota jotain sellaista, mitä juuri sinä tarvitset. Tärkeintähän on se, että pääset opiskelemaan haluamaasi ammattia, ei se, missä sinua opetetaan, eikö? Taidealalla tämä asia korostuu mielestäni enemmän, kuin esimerkiksi insinööriopinnoissa tai tradenomin koulutuksessa. Kouluilla on tietty status ja sitä statusta tavoitellaan miettimättä sitä, miten hyvin esimerkiksi oma pää kestää kovin kilpailevassa ilmapiirissä.

Näiden samojen asioiden äärellä olin keväällä 2021 kun valmistuin Kotkasta ja vaikka luulin oppineeni virheistäni, toistin samat virheet uudestaan. Hain viiteen paikkaan, Metropoliaan muusikoksi ja musiikkipedagogiksi (instrumenttiopettaja ja varhaismusiikkikasvatus), sekä Jyväskylään ja Kuopioon musiikkipedagogiksi. Olin samana keväänä päättänyt pitkän parisuhteen, joten opiskelukaupungilla ei ollut väliä. Paitsi että oli.

Pääsin sinä keväänä Metropolian osalta vain varhaismusiikkikasvatuksen pääsykokeisiin, joka tuntui itsestäni todella pahalta, olinhan panostanut treenaamiseen ja laulamiseen todella paljon ja mielessäni siinti jo Helsinkiin muuttaminen. Pääsin myös Jyväskylän ja Kuopion pääsykokeisiin. Huomasin kuitenkin panostavani varhaismusiikkikasvatuksen pääsykokeisiin eniten. Miksi? Koska opiskelupaikka oli Metropolialla. Itseäni ei edes kiinnostanut varhaismusiikkikasvatus, halusin vain Helsinkiin. Ajattelin, että jos en pääse Helsinkiin, niin on sitten Jyväskylä tai Kuopio varalla. Kesällä, kun tulokset tulivat, olin jäänyt varasijalle Metropolialle ja Jyväskylän ja Kuopion kokeeni oli hylätty. Minulla oli yli kymmenen pistettä vaaditusta pistemäärästä Jyväskylään ja silti paikkani oli hylätty. Laitoin heti viestiä kouluun, sillä ajattelin, että oli tapahtunut jokin virhe. Minulle vastattiin nopeasti ja asiallisesti, että ”soveltuvuus musiikkipedagogin opintoihin jäi epäselväksi. Hakijalla ei juuri tietoa opintojen sisällöistä.”

Olin shokissa, mutta ymmärsin myös, että asenteeni muita kouluja kohtaan oli kostautunut minulle tänä vuonna. Olin varmasti asenteellani ja olemuksellani paljastanut, etten aidosti halunnut Jyväskylään tai Kuopioon ja he olivat nähneet sen hakuprosessissa. 

Seuraavana keväänä hain pelkästään Helsinkiin. Pääsin vihdoin ensimmäistä kertaa AMK-tason muusikon pääsykokeisiin ja samalla kävin taas varhaismusiikkikasvatuksen pääsykokeissa. Metropolian muusikon pääsykoe oli kuin déjà-vu minulle. Minulta kysyttiin, miksi minut pitäisi valita kouluun ja rupesin itkemään. Tajusin, että hermoni pettivät taas, eikä pääni kestänyt pääsykoeprosessia. Varhaismusiikkikasvatuksen pääsykokeissa huomasin, että se ei todella ollut minun juttuni ja päätin, että se olisi viimeinen kerta, kun haen kyseiselle linjalle. Olin käynyt konservatorion jälkeen ihanalla laulunopettajallani, joka oli valmentanut minua pääsykokeisiin, mutta hänen jäätyään äitiyslomalle, minulla loppui siihen kesään myös laulutunnit. Aloitin samalla itsetutkiskelun ja sen, mitä oikeasti halusin elämältäni ja opinnoiltani, sillä minulla ei ollut enää laulunopettajaa ohjaamassa minua mihinkään suuntaan, joten treenaaminen ja kaikki hakuprosessiin liittyvä oli nyt täysin minun vastuullani.

En luonnollisestikaan päässyt opiskelemaan sinä keväänä, mutta jokin muuttui sisälläni. Tehtyäni muutenkin elämänmuutoksen lisättyäni arkeeni liikuntaa ja terveellistä ruokaa ja muuttamalla viinin elämässäni vedeksi tajusin, että minun pitäisi oikeasti ja aidosti miettiä, mitä haluan koulultani. Se oli selvää, että halusin musiikkipedagogin paperit, sillä koronavuodet olivat saaneet minut ajattelemaan pedagogin papereita huomattavasti vakavammin verrattuna kolmannen asteen muusikon papereihin. Samalla mietin myös, millaiset liikuntamahdollisuudet Metropoliassa ja JAMKissa on. Aloin vertailemaan kouluja ja löysin JAMKin liikuntamahdollisuuksista paljon informaatiota. Aloin innostua jo ajatuksesta, että kävisin ryhmäliikuntatunneilla ja uimassa Jyväskylässä. Sitten päätin, että aion hakea pelkästään Jyväskylään 2023 keväällä, sillä hermoni ei kestäisi enää Helsingin pääsykoeprosessia ja pystyin kuvittelemaan itseni Jyväskylässä opiskelijana. Se oli tärkeä ja käänteentekevä hetki elämässäni: kun osasin kuvitella itseni opiskelijaksi Jyväskylään, osasin myös valmistautua pääsykokeisiin sen vaatimalla vakavuudella. Tiesin, että Jyväskylässä on kovatasoisia laulajia ja soittajia, siellähän opiskelee paljon tuttujani! Monet, joilla oli ollut sama ajatus Helsingistä, olivat päätyneet myös Jyväskylään. Ja katson näitä ihmisiä ylöspäin. Miksi en siis olisi itsellenikin armollinen tämän asian suhteen?

Tahdon tällä tekstillä painottaa sitä, että loppujen lopuksi sinä itse ainoastaan asetat itsellesi paineet opiskelupaikasta. Sillä ei ole mitään väliä, mitä muut ajattelee, jos itse pystyt kuvittelemaan itsesi johonkin tiettyyn kouluun tai opinahjoon. Minulta olisi jäänyt kolme upeaa vuotta kokematta Kotkassa, jos olisin jumittunut ajatukseen siitä, että Helsingin pop/jazz-konservatorio on ainoa varteenotettava konservatorio ja varmasti sama olisi tapahtunut nyt, jos olisin luovuttanut Jyväskylän suhteen ja hakenut pelkästään Helsinkiin.

Asioilla on tapana tapahtua aina jostain suuremmasta syystä, tai näin haluan ainakin itse uskoa. Usko siis itseesi ja intuitioosi, mikä ikinä se sillä hetkellä onkaan. Olet hyvä juuri sellaisena kuin olet ja yksikään koulu tai tutkinto ei määritä sinua tai sinun lahjojasi.

-Lauluope Nella

Don’t let someone who gave up on their dreams talk you out of yours.

Comments

  1. Sipe says:

    Hyvin kirjoitettu! Mä olin myös konsan jälkeen ihan menossa stadiin, mut kyl tää Jyväskylä on ollu mulle mieluisa paikka niin koulun kuin vapaa-ajankin kannalta 👌🏻😍

    1. admin says:

      Kiitos paljon kommentista <3 Ihana kuulla, että löytyy samoja ajatuksia näistä asioista, tietää ettei ole yksin! Innolla ootan vuosia Jyväskylässä!

  2. Kogosama says:

    Mä pidän niin paljon siitä kuinka sydämestä nää sun tekstit tulee <3 fiiliksellä mukana! Seuraavaa lukemaan!

    1. Kiitos ihana <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *