Olen ollut pitkästä aikaa kipeänä ja isäni kysyi, että pitääkö minun hakea sairauslomatodistus koulua varten, …
Read MoreKategoria: Hyvinvointi
Kiireinen kevät
Kun joku kysyy mitä minulle kuuluu ja vastaan ”kevät”, niin se kertoo kaiken oleellisen. Koulun …
Read MoreHaastattelusarja osa 2: opiskelua matkailuautossa
Haastattelusarjani toisessa osassa haastattelen henkilöä, joka opiskelee tällä hetkellä toista vuotta diakonia-ammattikorkeakoulussa sosionomi-diakoniksi. Hän aloitti …
Read MoreKuulumisia: syntymäpäivät ja B-linja
On taas hetki mennyt edellisestä blogipostauksestani. Minulla on suhteellisen työntäyteinen kevät, sillä olen täyttänyt lukujärjestykseni …
Read MoreElämää kahden kodin välillä
Tämä aihe tuli mieleeni silloin, kun joululomani oli päättymässä ja jouduin viimeisenä lomapäivänäni matkaamaan takaisin …
Read MoreRealistinen viikkoni ammattikorkeakoulussa
Haluan kirjoittaa aiheesta, joka on ollut ainakin meidän koulussa jonkin verran esillä ja joka vaikuttaa …
Read MoreUusi vuosi, uudet kujeet
Vuosi vierähti nopeammin kuin olisin osannut ajatella ja oli vaikea pysyä mukana viime vuoden vauhdissa. …
Read MoreOma hyvinvointi
Tästä aiheesta kirjoittaminen on pyörinyt mielessäni jo pidemmän aikaa. Tällä hetkellä vietän syyslomaani Päijät-Hämeessä ja …
Read More