Olen ollut pitkästä aikaa kipeänä ja isäni kysyi, että pitääkö minun hakea sairauslomatodistus koulua varten, …
Read MoreKategoria: Opiskelu
Kiireinen kevät
Kun joku kysyy mitä minulle kuuluu ja vastaan ”kevät”, niin se kertoo kaiken oleellisen. Koulun …
Read MoreHaastattelusarja osa 2: opiskelua matkailuautossa
Haastattelusarjani toisessa osassa haastattelen henkilöä, joka opiskelee tällä hetkellä toista vuotta diakonia-ammattikorkeakoulussa sosionomi-diakoniksi. Hän aloitti …
Read MoreKuulumisia: syntymäpäivät ja B-linja
On taas hetki mennyt edellisestä blogipostauksestani. Minulla on suhteellisen työntäyteinen kevät, sillä olen täyttänyt lukujärjestykseni …
Read MoreElämää kahden kodin välillä
Tämä aihe tuli mieleeni silloin, kun joululomani oli päättymässä ja jouduin viimeisenä lomapäivänäni matkaamaan takaisin …
Read MoreKonservatoriolle hakeminen ja pääsykokeisiin valmistautuminen
Yhteishaun lähestyessä aiheeni on ajankohtainen ja itse olisin kaivannut enemmän tietoa pääsykokeista silloin, kun olin …
Read MoreRealistinen viikkoni ammattikorkeakoulussa
Haluan kirjoittaa aiheesta, joka on ollut ainakin meidän koulussa jonkin verran esillä ja joka vaikuttaa …
Read MoreOma hyvinvointi
Tästä aiheesta kirjoittaminen on pyörinyt mielessäni jo pidemmän aikaa. Tällä hetkellä vietän syyslomaani Päijät-Hämeessä ja …
Read MoreOpiskelijakämpän sisustus
Hyvää lokakuun ensimmäistä päivää! Hyvästelin tänään aiemmin poikaystäväni, joka oli viettämässä viikonloppua kanssani ja nyt …
Read MoreHaastattelusarja osa 1: polkuopintoja pitkin konetekniikan insinööriksi
Tämä on ensimmäinen osa haastattelusarjaani, jossa syvennyn kunkin haastateltavan kanssa eri koulujen opintoihin ja niiden …
Read More